Aina kantapään kautta

keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Pyöräilynvihaaja

Olen aina pienesti vihannut pyöräilyä. Junnuaikoina loskassa ja kaatosateessa sutatut koulumatkat ilmeisesti jättivät jälkensä ja vuosikaudet välttelin pyöräilyä. Kun vielä satun asumaan länsirannikolla, olosuhteetkaan eivät ole olleet otolliset käännyttämään minua pyöräilijäksi. Täällä windy cityssä nimittäin tulee aina ja varsinkin pyöräillessä tuuli tuntuu olevan vastainen menitpä mihin suuntaan tahansa.


Pari vuotta sitten tilanne kuitenkin muuttui, kun yllättäen innostuin kesällä työmatkapyöräilystä. Tai no yllättäen ja yllättäen. Se taisi olla Sekopääjuoksija joka minut silloin(kin) sai asiasta innostumaan. 20 kilometrin työmatka tuli taitettua kerran viikossa ees taas cykkelöiden, joten eipä tuolloinkaan mitään huimia kilsamääriä plakkariin kertynyt. Innostuksen siemen oli kuitenkin jo kylvetty. Ei pyöräily ollutkaan niin perseestä, kuin olin kuvitellut.

Tänä kesänä pyöräilykärpänen puraisi lopullisesti, kun polviongelmien takia lääkäri määräsi lenkkarit narikkaan kolmeksi kuukaudeksi. Oli pakko keksiä jotain muuta, koska meikäläisen päänuppi ei kovin kauaa liikkumattomuutta kestä. Halusin myös säilyttää edes jonkinmoisen peruskunnon juoksutauon aikana, joten pyöräily oli hyvä ja polviystävällinen aerobisen treenin korvaaja juoksulle.


Kesän aikana tulikin treenattua varsin monipuolisesti pyörän selässä. Sain hyvin tehtyä PK, VK ja MK treenit pyörälläkin. Melko nopeasti aloin jopa todella nauttimaan pyörälenkeistäni. Huomasin, että treeninjälkeisen endorfiinipöllyisen hyvänolontunteen voi saada muillakin keinoin kuin juoksemalla. Pyöräilyssä parasta oli etenkin se, että pääsin juoksutauosta huolimatta liikkumaan ja hikoilemaan luonnossa. Pyörän kanssa olin jostakin syystä myös rohkeampi lähtemään uusille reiteille kuin jalkaisin liikkuessa. Pieni eksyminen ja umpikujaan ajaminen ei haitannut niin paljon, kun pyörällä pääsi nopeammin takaisin harhareitiltä.

Oli tosi hienoa löytää juoksun rinnalle laji, jonka parissa sain samanlaisia elämyksiä kuin jalkaisin metsässä liikkuessa. Kesän paras oivallus olikin tajuta, että perimmäinen syy siihen miksi juoksen on kaikessa yksinkertaisuudessaan tarve hikoilla ja hengästyä ulkoilmassa. Sitä mun kroppa ja päänuppi tarvitsee voidakseen paremmin. Kuulostaa ehkä hölmöltä, mutta oli jotenkin lohduttavaa huomata, että on olemassa muutakin kuin se juoksu. Ennen tuollaiset pakolliset juoksutauot ovat olleet aina pienoinen katastrofi, mutta tällä kertaa en hajoillut yhtään. Oli ihan huippua huomata, että voin saada pyöräilystä ihan samat hyvänolon fiilikset kuin juoksustakin. Pyöräilynvihaaja oli kaikonnut minusta lopullisesti.


Tosin - pakko nyt todeta tähän loppuun, että maastopyöräilijää minusta ei vielä hyvällä tahdollakaan saa. Tuossa lajissa olen nimittäin täysin toivoton. Vaatii paljon aikaa ja kärsivällisyyttä, että meikäläinen voi siirtyä pois helpoilta metsäteiltä sinne polkujen puolelle pyörällä. No katsotaan. Enpä ainakaan sano enää ei koskaan.

SHARE:

sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Tervetuloa

Tupsahdit juuri blogini uuteen kotiin. Tervetuloa Kantapääopistoon! Tänne kirjoittelen sekalaista ajatuksenvirtaa ja tositarinoita ulkoilmaintoilijan elämästä ja oivalluksista sekä kertomuksia polkujuoksusta, luonnossa liikkumisesta ja elämästä maalla. Täältä löydät harvemmin tarinoita täydellisistä onnistumisista ja päätähuimaavista suorituksista. Sen sijaan tarjolla on juttuja neljääkymppiä lähestyvän naisen pyristelystä kohti parempaa kuntoa, pidempiä juoksumatkoja ja tasapainoisempaa elämää. Matkalla mukaan kertyy taatusti tarinoita myös kompasteluista ja kantapään kautta opitusta.

Päätin aloittaa puhtaalta pöydältä. Vanhat postaukseni löytyvät edelleen osoitteesta http://www.lily.fi/blogit/kantapaaopistossa

Olet lämpimästi tervetullut mukaani kompurointimatkalle! <3 Johanna



SHARE:
Blog Design Created by pipdig