Vedetään nippuun - BTTF 2018

Tässä ensi vuotta suunnitellessa on hyvä vetää kulunut kausi nippuun ja miettiä, mitä kantapääopiston oppia jäi käteen Buff Trail Tour Finlandista.

Alusta asti oli selvää, että seitsemän kisaa, viidessä kuukaudessa tulee olemaan iso haaste. Minulla on ollut jo aiemminkin ongelmia jalkojeni kanssa ja nyt kisatahti tulisi olemaan sellainen, että kisojen väleissä olisi aikaa vain kuukauden verran tai alle. Toukokuusta-lokakuulle oli määrä juosta yhteensä 7 kisaa, 2 puolimaratonin mittaista, kolme maratonin mittaista ja 2 miniultraa. 

5.5.2018 Bodom Trail 21 km

26.5.2018 Nuts Karhunkierros 53 km

30.6.2018 Aulanko Tower Trail 22 km

14.7.2018 Nuts Pallas-Hetta 55 km

11.8.2018 Pyhä Tunturimaraton 43 km

1.9.2018 Nuuksio Classic 42 km

6.10.2018 Vaarojen Maraton 43 km

yhteensä 279 kisakilometriä. 

Bodom Trailin maalisuoralla Elinan kanssa

Olin varautunut siihen, että ongelmia alkaa kisarupeaman aikana tulemaan ennemmin tai myöhemmin. Jo pelkästään se, että pääsisi rämpimään koko rupeaman läpi sairastumatta flunssaan minkään kisan aikana, tulisi olemaan jonkunlainen saavutus. Lopulta sairastin yhden flunssan maaliskuussa. Sitkeä tauti häiritsi treenikautta neljän viikon verran, mutta tämän jälkeen en onneksi sairastellut. Kuten ounastelin, jalkojen kanssa olikin sitten ongelmia enemmän kuin tarpeeksi. Ennen kisoja taistelin säärikipujen kanssa ja kisojen aikana ja välissä ongelmia aiheuttivat lonkkakipuilu, juoksijan polvi, kantapääkipu sekä jalkapöytäkipu. Loppua kohti homma menikin sellaiseksi, että juoksutreenit oli pakko jättää lähes kokonaan väliin, tehdä korvaavia harjoituksia pyöräillen ja vain säästellä jalkoja seuraavaan kisaan. Tämä aiheutti tietenkin vähän sellaisen orvanapyöräreaktion, kun jalat eivät saa riittävästi iskutusta juoksutreenien ansiosta, alkaa kisojen aikana tai jälkeen väistämättä ilmaantumaan ongelmia. Esim. Pallaksen ja Pyhän välissä pääsin juoksemaan vain yhden 3 km pituisen lenkin, koska polvea oli pakko säästellä niin paljon kuin mahdollista. Samoin kävi Pyhän ja Nuuksion välissä. Noiden kisojen välissä oli vain 3 viikkoa. Oli jotenkin hurja ajatus, että juoksin 4 viikon kesälomani aikana 2 maratonia. Silti en osaa pitää tätä BTTF:ää omalta osaltani mitenkään huikeana urheilusuorituksena. Liian paljon homma meni koipien säästelyksi ja varomiseksi. Jos olisin saanut ehjän treenikauden alle, homma olisi ollut toinen. Nyt saavutus oli lähinnä se, että sain jollakin ilveellä jalat kestämään niin, että pääsin kaikki kisat maaliin asti.

Nuts Karhunkierros oli parisuhdeaikaa parhaimmillaan. Kuva Onevision.fi / Juha Saastamoinen

Missään vaiheessa en kokenut kisaputkea kuormittavuudeltaan raskaaksi fyysisesti. Tästä kertoi ehkä sekin, että loppua kohti alkoi tulla fiilis ”nytkö tämä jo loppuu”. Kroppa alkoi myöskin tottumaan kisoihin ja niistä palautuminen muuttui koko ajan nopeammaksi. Henkisesti olikin sitten vaikeita hetkiä. Eniten kuormitti jalkaongelmien kanssa taisteleminen. Oli todella ärsyttävää, kun juoksuintoa olisi riittänyt vaikka kuinka paljon ja silti joutui treenaamaan koko ajan varoen tai olemaan treenaamatta kokonaan. Tuo söi kyllä matkan aikana naista huolella ja Sekopääjuoksijakin totesi lopussa, että monessa kohtaa hän ajatteli minun jo luovuttavan. Isoimpana oppina tältä turneelta jäikin käteen se, että näin tiuhatahtiseen kisaputkeen ja moneen kisaan yhden kesän aikana tuskin enää kovin helpolla ryhdyn. Kisojen liika ahnehtiminen on tässä lajissa suurena vaarana ja tällaisille ongelmakoivet omaavalle tuo kisojen haaliminen ei ole kovin pitkälle kantava idea. Vaikka BTTF oli kerta kaikkiaan upea ja ikimuistoinen kokemus, se toi kyllä myöskin itselle aika paljon realismia sen suhteen, millä perustein jatkossa kisoihin ilmoittaudun. Mieluummin lähden hyvin valmistautuneena ja vahvoilla pohjilla matkaan vähän harvemmin. Siltikin - parhaat muistot syntyvät usein juurikin niistä hulluimmista ideoista. Toivottavasti uskallan jatkossakin keksiä yhtä hulluja tempauksia. 

Aulanko Tower Traililla ryystettiin kaikki jaloista irti

Mitä sitten olisin tehnyt treenien osalta toisin? Jälkikäteen on aina helppoa keksiä korjattavaa. Ihannetilanteessa montakin asiaa olisin voinut tehdä eri tavalla. Lepistön Antin treeniohjelma loi vahvan pohjan kaikelle tekemiselle ja sen osalta en lähtisi muuttamaan mitään. Antti on laatinut minulle ohjelmia jo kesästä 2017 asti ja hänen askelmerkkeihinsä luotan sataprosenttisesti. Sen sijaan omassa tekemisessä on paljon korjattavaa, vaikkakin monessa kohtaa olin tekemättömän paikan edessä. Treenikilsoja olisi pitänyt kerätä auttamatta enemmän. Hyvillä viikoilla sain kasaan 55 juoksukilometriä ja loppua kohden huonoilla viikoilla pyöreät nolla. Nuo nollaviikot tosin johtuivat jalkaongelmista eli kyse ei missään vaiheessa ollut treenimotivaation puute. Myöskään omaan PK-tekemiseen en ole ihan tyytyväinen. Olisi pitänyt jaksaa kärsivällisemmin nylkyttää PK-lenkkejä riittävän matalalla syketasolla. Tämä kyllä onnistui hyvin pitkiksillä, mutta lyhyemmillä PK-lenkeillä annoin sykkeen usein karata liian korkealle. Tästä syystä PK-kunnon rakentaminen jäi mielestäni vielä hieman vaiheeseen. Tämä vaikutti varmasti osaltaan myös siihen, että jalkojen kanssa alkoi tulla ongelmia. Muuten ongelmien syntyä edesauttoi tuo aiemmin mainitsemani oravanpyöräreaktion lisäksi se, että juoksin paljon talven treeneistä ja eritoten VK-lenkeistä tiellä nastareilla. Kova, jäinen alusta ja nastalenkkarit ovat jaloille melko rankka yhdistelmä. Tästä seurasi sääriongelmia, joita sain onneksi pidettyä jotenkuten hallinnassa ahkeralla kylmäyksellä, fyssarin tekemillä faskiakäsittelyillä ja korvaamalla osan treeneistä kuntopyörällä tai hiihtämällä. Juoksukunnon kehittäminen vaatii kuitenkin juoksemista ja kyllähän se peruskunnon rakentamiseen paljon vaikutti, kun korvaavat harjoitukset koko ajan lisääntyivät.

Nuts Pallas-Hetta kisan lähtö - kisa oli vaikeuksia alusta loppuun

Lihaskuntotreenit jättivät myös paljon toivomisen varaa. Nyt kun selaan läpi treenikirjanpitoa, niin huomaan, että lihaskuntotreenien määrässä on tapahtunut selvä notkahdus siinä kohtaa, kun ongelmia alkoi ilmaantumaan. Kun passailin juoksutreenejä jalkaongelmien takia, olisin kyllä hyvin voinut tehdä kaikki ohjelmassa olevat lihaskuntotreenit. Noiden treenien väliin jättäminen on kyllä ollut ihan puhdasta laiskuutta. Ja tyhmyyttäkin! Kyllähän lihaskuntotreenien vähyys on omalta osaltaan ollut vaikuttamassa jalkaongelmien lisääntymiseen. Ei kaikesta voi liian tiuhaa kisatahtia syyttää.

Pyhä Tunturimaraton - startissa jännitti enemmän kuin missään muussa kisassa. 

Yksi iso ongelma oli myös treenimaastojen helppous. Nousumetrejä ei omilla lenkkimestoilla juurikaan saa kerrytettyä ja kotipolut ovat teknisyydeltään aivan liian helppoja. Tämä näkyi kyllä auttamatta ihan jokaisessa kisassa. Kaikki vähänkään teknisemmät pätkät ja ylämäet tuottivat isoja ongelmia. Toki kävin vetämässä erikseen ylämäkitreenejä, mutta kun alueen isoimmassa ja lähestulkoon ainoassa mäessä saa kerrytettyä yhdellä kipuamisella nousua alle 20 metriä, ei noillakaan treeneillä kuuhun mennä. Ajankäytöllisistä syistä minulla ei ole mahdollisuutta tai edes halua lähteä ajamaan tunnin matkaa edes takaisin, jotta pääsisin tekemään kunnon mäkitreenin. Treenaaminen lohkaisee jo muutenkin ison palasen työpäivän jälkeisestä ajasta, joten lenkkimestat pitää löytyä kodin lähettyviltä, jotta homma pysyy mielekkäänä. Mäkitreenipaikkojen puute tulee jatkossakin olemaan ongelma, johon on vaikea täällä entisessä merenpohjassa asuessa löytää ratkaisua. Sen sijaan teknisiä polkupätkiä kyllä löytyy lähialueeltakin, kun hieman näkee vaivaa niiden etsimisessä. Jatkossa on siis syytä lähteä pois mukavuusaluepoluilta, jos haluaa edes piirun verran nopeutta hankalammille pätkille.

Ekalla huoltopisteellä Nuuksiossa

Kaikkein eniten annan itselleni sapiskaa kehonhuollosta. Se on aina ollut tervanjuontia meikäläiselle. Olen vaan auttamatta liian laiska noissa huoltotoimenpiteissä, mikä tietysti osaltaan edesauttaa rasitusvammojen syntyä. Tästä syystä varasinkin heti alussa ajat fysioterapeutilta, siten että kävin käsittelyssä aina kisaviikolla ja noin viikko jokaisen kisan jälkeen. Lisäksi lopussa mukaan tulivat myös LPG-hoidot, joiden ansiosta sain karistettua kantapäävaivat Pyhän kisaan mennessä ja juoksijan polven Nuuksion kisaan mennessä. Ilman säännöllisiä fyssarikäyntejä homma olisi tyssännyt viimeistään Pallaksen kisaan. Pyhän isojen polviongelmien jälkeen, kävin ennen Nuuksion kisaa fyssarilla ja LPG-hoidossa, yhteensä neljä kertaa ja kisaa varten kävin myös teippauttamassa polven. En usko, että ilman noita käyntejä olisin päässyt juoksemaan ilman kipua maaliin Nuuksiossa. LPG-hoito oli ihan ehdoton apu siihen, että jalat pysyivät juoksukuntoisena loppuun asti. Siihen aion turvautua jatkossakin kisojen ympärillä. Sen sijaan oma panostus kehonhuoltoon muuten, kuin kylvämällä rahaa fyssareille, jätti paljon toivomisen varaa. Toki tein paljon kaikenlaista huoltotoimenpidettä, mutta isoimmin vasta siinä vaiheessa, kun ongelmia oli jo ilmaantunut. Jatkossa pitää panostaa vielä enemmän ennaltaehkäisyyn. Toimistotyöläisen kroppa on rautakanki ja istumatyö omiaan lisäämään kehon liikkuvuuspuutteita. Paljon on parannettavaa tällä saralla.

BTTF:n läpäisseen maalijuhlaa Vaaroilla...

Yksi mainitsemisen arvoinen asia on BTTF:llä käyttämäni lenkkarit. Juoksin koko turneen sekä treenikauden jääkautta luukuunottaman Salomonin S-lab Sense Ultrilla. Lenkkarit toimivat todella hyvin alusta loppuun, mitä nyt lopussa alkoi hieman jo pito ehtymään. Vaikka Sense Ultrat olivat lähellä täydellisiä lenkkareita minulle, olen sitä mieltä, että en ole vieläkään löytänyt niitä ihan parhaita juoksukenkiäni. Täydellisten lenkkareiden metsästys siis jatkuu yhä. Saattaa olla loputon metsästys.

Lenkkarit viimeisen kisan jälkeen

Joku kysyi jossakin vaiheessa, että ”mitä BTTF:n läpi juoksemisesta saa?” Voisin sanoa vaikka niin, että ainakaan maineen ja kunnian tai palkintojen vuoksi ei tätä turneeta kannata lähteä läpi rämpimään. Oma motiivi hommalle oli tehdä jotain ikimuistoista 40-vuotis synttärivuoden kunniaksi ja tältä osin pääsin kyllä tavoitteeseeni enemmän kuin uskoinkaan. Koko BTTF ja jokainen sen kisa olivat unohtumattomia elämyksiä, joita muistelen suurella ilolla vielä pitkään. Pääsin näkemään kaikki Suomen upeimmat polkujuoksumestat yhden kesän aikana ja juoksemaan tourin läpi, kun mukana oli ekaa kertaa 7 osakilpailua. BTTF:ssä tehtyjen muutosten myötä tour tässä kombinaatiossa  jäänee ainutkertaiseksi kokemukseksi, kun ensi vuodelle muutamia tourin kilpailumatkoista (Nuts Hetta-Pallas ja Pyhä Tunturimaraton) päätettiin lyhentää. Tänä vuonna koko BTTF:n juoksi läpi 3 naista ja 1 mies. Olen todella onnellinen, että uskalsin lähteä mukaan. BTTF oli yksi hienoimpia kokemuksiani ikinä.