Aina kantapään kautta

tiistai 29. toukokuuta 2018

Nuts Karhunkierros 2018

Säpsähdän hereille klo 5:03, nappaan puhelimen käteen ja avaan gpsseuranta.net sivun. Sivun päivittyminen tuntuu kestävän ikuisuuden. Missä kohtaa pallo liikkuu? Jännittää niin paljon, että sydän jättää lyöntejä välistä. Hetken kuluttua lista aukeaa. Sekopääjuoksijan pallo liikkuu. Se on käynyt Hautajärvellä ja jatkaa hyvää vauhtia eteenpäin. Jumalauta! Voiko olla totta? Tuo mies on tulossa maaliin tänään. Entuudestaan tiedän, että Hautajärven puoliväli on Sekopääjuoksijalle reissun kulminaatiopiste. Jos siitä kykenee jatkamaan eteenpäin noin hyvällä vauhdilla, se kertoo paljon. Viime vuonna retki pysähtyi Hautajärvelle. Tänä vuonna ei ole DNF:ää tulossa. Olen siitä nyt aivan varma. Oma 53 km kisa on starttaamassa klo 10 Oulangasta ja kello on viritetty herättämään seitsemältä. Makaan sängyssä ja seuraan palloa, nukkumisesta ei tule enää mitään. Kun pallo ylittää 100 km maagisen rajan, riemu vetää kropan ylikierroksille. 6:55 soi puhelin – etukäteen olemme sopineet, että jos keskeytysajatuksia matkan aikana ilmaantuu, Sekopääjuoksija soittaa minulle. Nyt tiedän jo ennalta, että tämän puhelun aikana ei tulla puhumaan keskeyttämisestä. ”Huomenta” kuluu luurin toisesta päästä. Ääni on pirteä ja tarmokas. Tuo ei varsinaisesti hillitse riemuani. Tekisi mieli huutaa täysillä puhelimeen ”sä teet sen”!!! Maltan kuitenkin mieleni. Onhan se tyhmää nuolaista tässä vaiheessa. Matkaa on jäljellä ihan hitosti. Silti olen täysin varma. Tänään saadaan mies maaliin!
Hassua sinänsä, sillä koko alkuvuoden olen ollut täysin varma, että maaliin ei ole mitään mahdollisuuksia päästä. 2015 Nuts Pallas 134km DNF, 2016 Vaarojen Maraton 130km DNF, 2017 Karhunkierros 160km DNF, 2017 Vaarojen Maraton 130km DNF. Unelmaa pitkästä ultrasta on metsästetty pitkään. Epäilys ei johdu tuosta DNF-putkesta, vaan siitä että Sekopääjuoksija ei ole treenannut tähän Karhunkierroksen kisaan. Ei oikeastaan pätkääkään. Itse olen vetänyt marraskuusta asti hyvää treeniputkea. Sekopääjuoksijan olen saanut pari kertaa väkipakolla mukaan lenkille. Muuten olen juossut sateen ja loskan keskellä yksin. Vaaroille vedetty kova treenijakso ja DNF on aiheuttanut Sekopääjuoksijalle jonkinmoisen burn outin koko hommaan. KK:lle ei ole tarkoitus lähteä juoksemaan ollenkaan. Jossakin kohtaa kamelin selkä katkeaa ja mies ostaa paikan kisaan joltakin toiselta juoksijalta. Tämän jälkeen meikäläinen vuoroin soittaa poskea ja vuoroin läksyttää Sekopääjuoksijaa. ”Ei mitään mahkuja, jos et ala treenaamaan!” Ei jää epäselväksi kenellekään, että en usko pätkänkään vertaa maaliin pääsyyn.
Kisabussissa matkalla Oulangalle huomaamme veljeni kanssa, että GPS-pallo liikkuu niin hyvää tahtia, että tulemme näkemään Sekopääjuoksijan Oulangan huollossa ennen omaa starttiamme. Sekopääjuoksija on taittanut matkasta pääosan yksin. Viimeiset 50 km tulee olemaan tuskallinen taival. Yksin siitä tulee vielä tuskallisempi. Yhtäkkiä oma kisa menettää täysin merkityksensä. On päivän selvää, että minun tehtäväni on nyt tarjota kaikki tuki ja turva loppumatkalle, jos Sekopääjuoksija niin haluaa. Se auttaa ihan valtavasti, kun voi seurata jonkun askelia edessä, eikä joudu taapertamaan yksin omissa ajatuksissa. On aika maksaa vetojuhdan velka takaisin.

Kuva onevision.fi /Juha Saastamoinen
Pallas heinäkuu 2016. Oksennus pyrkii kurkkuun. Mikään energia ei uppoa alas. Taaperran viluissani eteenpäin Suomen upeimmat maisemat tarjoavalla polkukisareitillä. Tosin tänä vuonna maisemia ei näy. Näkyy porukkaa hoippumassa myrkyssä kertakäyttösadetakit päällä ja kumihanskat kädessä, harmautta ja kaatosadetta. Meikäläinen polkujuoksunoviisina on haukannut aivan liian ison palan ilmoittatumalla 55 km kisaan. Tyhmä päähänpisto! Ei koskaan enää! 10 metriä edellä tanssahtelee Sekopääjuoksija. Heiluttaa peppua, hypähtelee ja hymyilee. Huutaa kannustuksia ”hyvältä näyttää” hyvin etenee” ”ei paljoa jäljellä”. En jaksa juosta askeltakaan enää, mutta liikun eteenpäin, koska mies liikkuu edessä. Sekopääjuoksija on itse tarjoutunut matkalle mukaan turvaksi. Varmaan arvannut, että muija jäisi muuten tunturiin. Maaliin tulemme siinä vaiheessa, kun Jokke on jo keräämässä reittikylttejä lopun tiepätkältä pois. Oma matkani on ollut kauhea, mutta yhteinen matkamme ikimuistoinen. Edessäni kulkeva tsemppari on ollut uskomaton tuki koko kisan ajan. Niinhän hän on muutenkin aina joka hetki.
Oulangassa odotan hirveän jännityksen vallassa, milloin Sekopääjuoksija ilmestyy huoltoalueelle. Matkaa hänellä on takana 110 km. Kuinka valtavan väsynyt hän mahtaa olla? Näen puiden välistä, kun asfalttitietä pitkin vilahtaa hahmo tutulla askelluksella. Kohta portaat alas juoksee hyvävoimainen mies. Viidenkympin juoksijat kannustavat kovaa. Uskomatonta! Miten hän voi olla noin hyvissä voimissa? Tekisi mieli röyhistää rintaa ja huutaa kaikille ”katsokaa mun mies”. 160 km kisailijoilla on ollut paljon ongelmia ensimmäisen päivän kuumuudesta johtuen. Moni on joutunut keskeyttämään imeytymisongelmien vuoksi. Sekopääjuoksija istahtaa huoltoon, taitettu matka ei näy ulospäin. Nopea huolto ja matka jatkuu. On hyvä päästä pois 53 km ryhmän alta. Kysyn haluaako Sekopääjuoksija, että mennään loppumatka yhdessä. ”Tulisitko todella mun kanssa?” Eipä ole vaikea vastata kyllä. Tästä tulee upein kisa ikinä.



Sekopääjuoksija jatkaa Oulangasta eteenpäin, kun omaan starttiin on aikaa noin vartin verran. Lähdetään matkaan veljen kanssa. Sovitaan, että juostaan yhdessä, kunnes saan Sekopääjuoksijan kiinni. Veli katsoo GPS-seurannasta, että pitää juosta reippaasti yli tunti, jotta saadaan mies kiinni. Jossakin kohtaa Jarkko ottaa meidät kiinni ja jatketaan kolmeen pekkaan eteenpäin. Lottaankin olen törmännyt jo startissa ja nähdään muutamaan otteeseen alkumatkalla. Kivaa nähdä tuttuja ja vaihtaa kuulumisia. Kaikki ovat matkassa hyvällä fiiliksellä. Aurinko paistaa ja läppä lentää. Mahtava tunnelma!
1h20min myöhemmin näen, että Sekopääjuoksija seisoo polun reunassa ja katsoo meihin päin hymyillen. Ollaan varmaan mölytty niin kovaa, että meidät on kuullut jo pitkältä. Hetki jatketaan porukassa eteenpäin. Ensin erkaantuu Jarkko ja sitten veli lähtee juoksemaan omaa kisaansa. Tuossa kohtaa näen ensimmäisen kerran, kuinka matka alkaa painamaan miestä. Hetken mietin, onko sittenkään hyvä idea, että liityn seuraksi. Joskus tsemppihenkki hyytyy läheisen kanssa nopeammin. On helppo alkaa purkamaan huonoja tuntemuksia tutulle ihmiselle ja sitten jäädä vellomaan niihin. Päätän ottaa taktiikaksi pitää meidät koko ajan liikkeessä. Liikkua tarmokkaasti eteenpäin, niin kyllä se mies siellä perässä seuraa. Kuljen edellä ja höpöttelen kaikkea olematonta edellisen illan syömisistä energiapatukoiden makuvaihtoehtoihin. Lähes kaikki ohittajat tsemppaavat Sekopääjuoksijaa. Hän vastaa jokaiselle, tsemppaa takaisin. Oma numerolappuni on kiinni etupuolella ja saan osan glooriasta, kun ohitse menevä porukka luulee, että minäkin olen perusmatkalaisia. Alussa jaksan selittää, että olen viiskolmosen juoksija ja vain vetojuhtana. Lopussa en jaksa enää selittää, vaan kiitän vain tsempeistä. Porukka varmaan luulee, että etummaisena kulkee se huonohappinen perusmatkalainen. Sekopääjuoksijan pirteys on käsittämätöntä. Itse olisin tuossa kohtaa täysin jo puhekyvyttömässä tilassa. Mies jaksaa vastata kaikkiin kysymyksiin ja kertoa fiiliksistä. "Fiilis on vähän semmoinen, kuin olisi kaadettu kasa leegoja sukan sisälle""Siellä ne rakot poksahtelee yksi toisensa jälkeen" Mietin, että niin kauan kuin suu liikkuu noin paljon, kaikki on ihan hyvin.



Ekaan huoltoon on Oulangasta matkaa reilut 30 kilometriä. Tuo väli tuntuu todella pitkältä. Katson kellosta aikaa, jotta muistamme ottaa energiaa riittävän usein. Sekopääjuoksijalta ei kiinteän syöminen oikein enää onnistu. Geelejä hänelle uppoaa onneksi tasaiseen tahtiin ja välillä sullon energiablockseja suoraan suuhun. Miehen sisuskalut ovat tämän reissun jälkeen teflonia. Itse syön ihan valtavasti. Nyt ei saa päästään energiaa loppumaan ja mieltä mustumaan. Välillä pysähdytään ottamaan purosta lisää vettä, kun pullot tyhjentyvät ennen aikojaan. Jollakin purolla sattuu hassu hetki, kun vettä ottaessa meinaa sammakko uida pulloon. Onneksi huomaan kaverin ennen kuin päätyy lötköpullon sisuksiin. Sekopääjuoksija pitää monta turhaa puskataukoa. Hieman alkaa huolettamaan, kun mitään ei tule ulos. Komennan juomaan tiuhempaan ja ottamaan suolatabletin. Tämä tuottaa onneksi pian tulosta.
Jonkin verran ennen ekaa huoltopistettä Sekopääjuoksija ottaa sauvat avuksi. Edetään pääasiassa kävellen ja kuuntelen kuinka sauvat takovat maata vasten. Iskut ovat tarmokkaita ja päättäväisiä. Tuo ääni on jotenkin todella lohdullinen. Joka askeleella, joka iskulla edetään kohti päätepistettä. Basecampille saavuttaessa Sekopääjuoksija on taittanut matkaa 28 tuntia ja 142 km, minä 6 tuntia ja 32 km. Istutaan tankkaamaan, täytän pulloja vedellä ja mätän banaania ja sipsiä naamaan. Sekopääjuoksijakin saa banaania ja mandariineja alas. Kilometrit vaativat kuitenkin jo verojaan ja väsymys alkaa olemaan valtavaa luokkaa. Katson kuinka mies tärisee penkillä viluhorkassa ja alan olemaan todella huolestunut. Matkaa on jäljellä vielä 23 km ja vauhti tulee lopussa hidastumaan huolella. Seuraavaan huoltoon on matkaa noin 16 km. Miten päästään eteenpäin, jos kroppa vetää sulkutilaan? Ulospäin en tietenkään voi omaa huoltani näyttää. Nyt ei auta kuin jatkaa. Sekopääjuoksija vetää irtohihat päälle ja matka jatkuu. Tärinä jää Basecampille. Me jatkamme juosten pitkin hiekkatietä.
Välillä Basecamp Konttainen juoksemme paljon pieniä pätkiä. En voi käsittää, miten Sekopääjuoksija pystyy juoksemaan yhtäkään askelta. Yritän välttää kaikkia "jaksaa jaksaa" lauseita. Enemmän ne ärsyttävät kuin tsemppaavat. Eikä niitä kyllä tarvitakkaan. Välillä tuntuu, että Sekopääjuoksijan meno on tarmokkaampaa kuin minun. Luovuttamisesta ei keskustella koko matkan aikana. Se ei ole ollut vaihtoehto missään vaiheessa.

Jossakin Basecampin ja Konttaisen puolivälissä unohdan itse ottaa energiaa riittävästi ja matka rankaisee saman tien. Syöksy pahaan oloon on nopea. Aloittelijan virheitä! Pitäisi jo tajuta, että meikäläisen kroppa vaatii energiaa todella tiuhaan tahtiin. Pahaa oloa ei tässä kohtaa kuitenkaan voi näyttää. Kaivan energiapatukkaa repusta ja toivon, että se vaikuttaa nopeasti. Huomaan olevani hiljainen. Varsinainen tsemppari! Alan miettimään, miten selviämme lopun nousuista. Alamäet alkavat olla Sekopääjuoksijalle jo melkoista tuskaa. Huomaan vajoavani synkkiin ajatuksiin. Matka alkaa tuntumaan päättymättömältä. "Hyvät pakarat" kuuluu takaa. Alan nauraa ja totean mielessäni, että meillä ei ole mitään huolta. Ei sitten yhtään mitään.
Joulukuussa 2014 olen vetämässä kotona leukaa, kun tanko pettää ja putoan selälleni takana olevan tuolin kulmaan. Seurauksena kaksi katkennutta kylkiluuta ja useamman viikon sairasloma. Himoliikkujalle pahin mahdollinen rangaistus. Päivät neljän seinän sisässä tuntuvat loputtomilta. Olen sinkku ja kipulääkepäissäni keksin mennä Tinderiin lähettämään kaikille matcheilleni "moi" viestin. Viesti lähtee myös yhdelle Porilaiselle miehelle, joka on ollut matchini Tinderissä jo pidemmän aikaa. Hän on kategoriassa "mulla ei oo mitään mahkuja", joten en ole uskaltanut ottaa aiemmin yhteyttä. Kun asutaan vielä samassa kaupungissa, niin hiton noloa saada pakit. Nyt kuitenkin lääkepäissäni päätän, että katsotaan, miten muijan käy. Syteen tai saveen! Mies vastaa. Lopulta viestitellään kaikki joulun pyhät. Sitten kutsun käytännössä tuntemattoman tyypin viettämään uutta vuotta kanssani omaan kotiini. Ihmisen, jota en ole ikinä tavannut. Täysin luonteeni vastaista toimintaa. En kerro kavereillekaan mitään. Potentiaalinen kirvesmurhaaja on tulossa kotiini ja kukaan ei tiedä asiasta. Vähänpä tiedän mihin Sekopäähän tutustun. Mies kertoo illan aikana polkujuoksusta. En ole ikinä kuullutkaan moisesta lajista. Minä juoksen vain asfaltilla.
Konttaisten huoltoon saavuttaessa oma olo on edelleen hivenen heikko. Sekopääjuoksija ehdottaa nopeaa huoltoa, mutta kerron, että minun on pakko mättää kunnolla energiaa koneeseen. Tuputan banaaneja ja sipsejä myös Sekopääjuoksijalle. Edessä on reitin rankin rypistys. Tässä kohtaa myös ilma on viilennyt selkeästi. Vedetään molemmat takit päälle ja lähdetään kohti viimeistä taipaletta hampaat kalisten. Viime vuoden DNF:n takia minulla ei ole enää tarkkaa muistikuvaa loppupätkästä. Ensimmäiseltä vuodelta siitä on piirtynyt mieleen kuva ihan hirvittävänä raastona. Järkyttävää nousua ja laskua kivikoissa. Onneksi tankkaan kunnolla. Saan virtaa koneeseen ja loppupätkä tuntuu todella helpolta. Sekopääjuoksijalla ei ole enää helppoa. Eteneminen alkaa olemaan melkoisen tuskaista ähkimistä. Silti hän vielä ehdottaa juoksemista jossakin kivikkoisessa alamäessä. Ajattelen, että nyt on päästy reitin siihen vaiheeseen, kun äijältä alkaa kuuppa pettämään. Kysyn onko hän nyt ihan tosissaan ja saan myöntävän vastauksen. Kertakaikkiaan totaalinen sekopää! Ylämäissä etenen aina pienen matkaa eteenpäin ja jään odottamaan, että Sekopääjuoksija saavuttaa minut, jonka jälkeen taas pieni matka eteenpäin ja odotus. Vaikka vauhti on hidas, sauvat tikkaavat tarmokkaasti ylämäissä. Ohitamme joitakin lyhyemmän matkan menijöitäkin. Alamäet ovat tuskaa ja ne eivät ota sujuakseen minultakaan. Jotenkin huomaamattamme olemme kuitenkin yhtäkkiä Valtavaaran nousussa. Takana tuleva mies on kaikkensa antanut. Silmät ovat raskaat ja kasvot kalpeat uupumuksesta. Päättäväisyys ei kuitenkaan ole kadonnut matkan aikana mihinkään. Kyyneleet nousevat silmiin. On vaikea kuvailla sitä riemua, mikä tuossa hetkessä mielen valtaa. Suurta onnea toisen puolesta. Ihan kohta tavoite on saavutettu. Ihan kohta!
Kuva onevision.fi / Juha Saastamoinen
Valtavaaralle kivutessamme bongaan vaaran laella entisen luokkakaverini, valokuvaaja Juha Saastamoisen. Juha ymmärtää heti, kuinka merkityksellinen tuo hetki on meille ja antaa kameran laulaa. Pahimpien linssiluteiden titteli tässä kisassa on ansaittu. Kiitokset Juhalle upeista kuvista. Kiikkustuolimuistoja potenssiin kymmenen.
”Kiva kerhotukka” sanoo Sekopääjuoksija eräänä aamuna, kun herätään. Uuden vuoden jälkeen homma on ollut melkoista salamarakkautta. Ei mene kauaa, kun jo asutaan kimpassa. ”Siis mikä?” kysyn. ”No kerhotukka!” Sekopääjuoksija selittää, että hänellä tukka näyttää joka aamu sellaiselta kuin lapsena tarhakuvissa. Meikäläisen tukka näyttää kuulemma aamuisin samalta. ”Kerhotukka” – ihan loistava termi. Keväällä 2017 juostaan yhdessä Madeira Island Ultra Trailin kisassa. Lapuissa lukee Team Kerhotukat Finland. Tämän jälkeen tiiminimi jää pysyvään käyttöön.
Viimeinen nousu Rukalle on legendaarinen. Se on kuin reitin viimeinen pirullinen vitsaus, joka pitää selättää, jotta matka saa kruununsa. Kun pääsemme hyppyrimäen viereen uskallan vihdoin huutaa "sä teit sen"! Tekisi mieli kiivetä hyppyrimäkeen ja mennä huutamaan sinne. Se tapa, jolla Sekopääjuoksija veti kisan läpi on ihan uskomaton. Positiivisella ja iloisella mielellä koko ajan. Monessa kohtaa oli vaikea uskoa, että mies on perusmatkalla. Oli upeaa olla mukana kisan loppupätkä. Viimeiseen alamäkeen menemme peräkkäin, minä Sekopääjuoksijan takana niinkuin me aina lenkillä mennään. Loppusuoralla laitamme juoksuksi ja otamme toisiamme kädestä kiinni. Maaliviivan ylitys tuntuu paremmalta kuin koskaan aikaisemmin. Kisa, jossa omalla lopputuloksella ei ollut mitään merkitystä ja silti se on ollut merkityksellisin kisa ikinä.
Kiitokset kaikille kanssajuoksijoille, talkoolaisille, järjestäjille! Mahtava viikonloppu, unohtumaton kisa!

Kuva: onevision.fi / Juha Saastamoinen
SHARE:

31 kommenttia

  1. Wau, olipa huikea teksti ja teidän matka. Kylmät väreet, aws... <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kuulla, että onnistuin sykähdyttämään <3 Matka oli kyllä huikea! Tästä jää niin upeita muistoja meille.

      Poista
  2. Aivan huikee matka ja tarina! Te ootte vaan niin <3

    VastaaPoista
  3. Toistan muita kommentoijia: ihana, tunteellinen kirjoitus <3 Onnea teille molemmille maaliin pääsystä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu <3 Ihan parasta, jos onnistuin välittämään tunnetta.

      Poista
  4. Awwwww. Sanaton. <3 Ainoastaan jäi harmittamaan, että me ehkä just hetki ennen teidän maaliin tuloa lähdettiin mökille. voi miksi en somettanut ja katsonut sun instastorien tarinoita :D No mutta, joka tapauksessa ihan uskomaton ja ikimuistoinen tarina. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Awwww - ihana kommentti ❤️ Kiitos!!! Harmittaa niin ettei sitten ehdittykään näkemään.

      Poista
  5. Hieno kertomus!!! Oot aina osannut kirjoittaa niin hyvin :-) En pysty ymmärtämään, miten tollasia matkoja joku kykenee suorittamaan. Uskomatonta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon 😊 Ongelma meikäläisellä on vaan se, etten osaa lopettaa. Tämäkin oli se tiivistetty versio 😆 Mahtavaa, jos tykkäsit 😊

      Poista
  6. Huipputarina. Osaat kyllä kirjoittaa. Itsellekin tuli hyvä olo kun luki teidän onnistuneesta reissusta. Nyt jo odottaa seuraavaa kisaa ja rapsaa. Hauska kuulla mistä teidän Kerhotukkatiimi tulee, olenkin miettinyt mistä noin mainio nimi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsi taas ihanasta kommentista! Ihan mahtavaa, kun näitä jaksaa joku lukea 😊 Kerhotukat -nimi on herättänyt kyllä paljon ihmetystä. Oli pakko kertoa sen syntytarina tässä 😀

      Poista
  7. Huikea tarina. Onnittelut vielä molemmille!

    VastaaPoista
  8. Mahtava veto ja hieno postaus! Onnea vielä kerran molemmille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...t. Suvi / Sisunainen-blogi, ei näköjään tullutkaan profiilitiedot tähän. 😂

      Poista
    2. Kiitos paljon Suvi 😊 Harmi kunnei törmätty.

      Poista
  9. Olipas huikea tarina. Koskettava ja kannustava. Onnittelut molemmille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon 😊 Ihan mahtavaa, kun kävit lukemassa ja kommentoimassa.

      Poista
  10. Voi mahdoton miten hieno tarina. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi mahoton, miten ihana kommentti 😊 Kiitos Susanna!

      Poista
  11. Kylläpä sä osaat kirjoittaa. Osui suoraan sydämeen. Rakkaustarina vailla vertaansa. Team Kerhotukat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ❤️ Oi vitsit, miten tuo tuntui hyvältä. Pidän sua ihan älyttömän taitavana kirjoittajana, joten tämä kommentti lämmittää sydäntä tosi paljon 😊 Kiitos tuhannesti!

      Poista
  12. Huikea tarina, monessa kohtaa sykähdytti teidän matkantekonne. Ja kuvat täydensivät hienosti kertomusta. Kiitos kun jaoit sen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Salla 😊 Mahtavaa, jos onnistuin sykähdyttämään.
      Juhan ottamat kuvat on niin hienoja. Tuo ensimmäinen päätyy takuulla raameihin seinälle.

      Poista
  13. Sait minusta, järkevästä realistista kyyneleet ulos tällä tekstilläsi! Aivan ihana kuvaus teidän kahden matkasta maaliin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi mikä kommentti! Kiitos hurjasti 😊 Ihan mahtavaa, kun tykkäsit ja onnistuin koskettamaan.

      Poista
  14. Aivan huikea matka teillä <3 Ja kuinka upeasti sen myös sanoitit!
    Luulin muuten kommentoineeni tätä jo aikaisemmin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista Maija <3 Tämä matka jää kyllä ikuisesti mieleen.

      Poista

Blog Design Created by pipdig