torstai 5. heinäkuuta 2018

Aulanko Tower Trail


Aulanko Tower Trail juostiin viime viikonloppuna Hämeenlinnassa. Kyseessä oli kolmas Buff Trail Tour Finlandin osakilpailuista, matkana 22 km.

Voisi sanoa, että Aulanko Tower Traililla meni nappiin kaikki. Monipuolinen ja todella nopea reitti, hyvin järjestetty kisa, täydellinen juoksukeli ja oma suoritus. Kerrankin maalissa oli fiilis, että kisassa en olisi voinut tehdä mitään paremmin. Sain ryystettyä hitaista jaloistani kaiken irti ja tehtyä loppuvahvan suorituksen. Parasta oli fiilis siitä, että ehkä vihdoin on jotain kehitystäkin alkanut tapahtumaan. Aulangon kisa jätti myös pienen palon näille lyhyemmille matkoille. Ehkä BTTF:n jälkeen voisin juosta jatkossa enemmän näitä.

Olin laatinut kisaan sellaisen taktiikan, että Bodomin virhettä ei saa toistaa. Jalkoja ei saa ryystää loppuun ekalla puolikkaalla, vaan paukkuja pitää jäädä loppuunkin. Tarkoitus oli lähteä mittaamaan omaa kuntoa ja rutistamaan jaloista mehut huolella irti. Olin liikenteessä vahvasti sillä mielellä, että leppoisia viikonloppupitkiksiä voi vetää kotimaisemissa ihan ilmaiseksikin, joten tässä kisassa ei pk-sykkeillä mennä. Pahalta saisi tällä reissulla tuntua kunnolla. Olin asettanut tavoitteeksi päästä maaliin ajassa 2:45. Omalle tasolle kutakuinkin realistinen tavoite, joka vaatisi kuitenkin sen, että kaikki menisi nappiin. Vaikkakin aikatavoitetta oli siinä mielessä melko vaikea asettaa, että minulla ei ollut reitistä juuri muuta tietoa, kuin että nousumetrejä kertyy matkalle reilut 500 metriä ja että reitin pitäisi olla kohtuu nopea.

Oma kisa starttasi perinteiseen tyyliin hieman yskähdellen. Kun kroppa on diesel -tankilla varustettua mallia, kestää joka kerta se maagiset 5 kilometriä ennen kuin koneeni käynnistyy. Alussa edettiin ylämäkivoittoisesti leveää ulkoilureittiä pitkin ja vaikka koko porukka starttasi yhteislähdössä, ei reitti juurikaan ruuhkautunut. Syke huiteli alusta asti vahvasti VK-alueella, eikä paljoa laskenut sieltä matkan aikana. Erityisen tyytyväinen olenkin siihen, miten hyvin pystyin pitämään tasaista vauhtia yllä epämukavuusalueella. Oli sellainen fiilis, että jalat halusivat vain mennä, vaikka pää halusi ajoittain jarrutella. Jossakin puolivälin paikkeilla oli hieman tuskaisempaa etenemistä ja hoin koko ajan itselleni, että sykettä on saatava pudotettua kymmenen pykälää alemmaksi, jotta en vedä ihan hapoille itseäni. Eihän se vauhti siitä mihinkään silti pudonnut. Ihan kuin jalat olisivat olleet oma irrallinen osansa, joka ei ota päänupin käskyjä vastaan. Niinpä annoin jalkojen viedä.

Nautin nopeasta reitistä todella paljon. Tekniset pätkät eivät yleensä ota sujuakseen meikäläiseltä yhtään, joten oli kiva päästä kerrankin juoksemaan eikä räpeltämään. Eka puolikas tuli peesailtua omaan vauhtiin sopivien juoksijoiden perässä. Toisen puolikkaan vedin pitkälti omassa tahdissani ilman peesiapua ja voi pojat, kuinka siistiä oli painella omassa rytmissään.

Eka puolikas 11 km meni ajassa 1:24, 15 km ajassa 1:53. Ynnäilin vauhtia ja matkaa mielessäni ja hieman alkoi iskemään epävarmuus, että pystyisinkö pitämään samaa vauhtia ja jopa hieman kiristämään loppua kohti, jotta pääsisin aikatavoitteessa maaliin. Tiesin, että lopussa olisi tulossa vielä muutama kunnon nousurypistys, joissa vauhti hidastuisi väistämättä etanavauhtiin. Jossakin kohtaa ennen viimeistä juomapistettä muistan tulleeni ynnäilyssäni siihen tulokseen, että jään väistämättä aikatavoitteestani reilusti. Ketutti! Vaikka oma taso on siellä tuloslistojen häntäpäässä ja olen vahvasti hölkkäkuntoilija enkä mikään urheilija, niin silti lajissa kehittyminen ja omien suoritusten parantaminen on se juttu, mikä minua motivoi eteenpäin. Aulanko tarjosi kaikki mahdollisuudet tehdä oma paras suoritus. Harmittaisi todella paljon, jos jäisin tavoitteestani.

Viimeisellä juomapisteelle päästyäni ja urheilujuomat naamariin heitettyäni tajusin, että kropassahan tuntuu todella hyvältä, mikä siis tarkoitti sitä, että paukkuja löytyy vielä reilusti. Maalissa ei saisi tuntua näin hyvältä tai sitten jäisi pahasti hampaan koloon. Päätin laittaa uuden vaihteen silmään ja pyrkiä niin lähelle aikatavoitetta kuin mahdollista. Loppu oli osaltani jonkinmoista hurmosta. Meno tuntui todella vahvalta ylämäistä huolimatta. Varmaan etenin lopun pelkkänä Hangon keksinä, niin siistiä oli! Viimeisen kilometrin menin alle 5min/km vauhtia, joka on minulle jo suorastaan lentämistä. Lopun maalisuoralle päästyäni katsoin kelloa ja tajusin, että tavoiteaika on vielä saavutettavissa. Viimeiset metrit ähkien, maaliviivan ylitys ja kello pysähtyi ajassa 2:45:11. Ihan mahtava fiilis omasta venymisestä. Oli ihan sellainen olo, kuin olisin voittanut koko kisan. Sehän näissä kisoissa parasta onkin, että kilpailun voi voittaa niin monella eri tavalla. Tulemalla ensimmäisenä maaliin, voittamalla itsensä ylipäätään osallistumalla kisaan, pääsemällä maaliin vaikeuksista huolimatta tai sitten venymällä siihen parhaimpaan suoritukseensa ja tuntea maalissa antaneensa kaikkensa.

Aulanko Tower Trailissa puitteet ja järjestelyt olivat kyllä 6/5. Toki oma onnistuminen myös edesauttaa ylisanoihin, mutta Aulangosta jäi kyllä vain ja ainoastaan hyvät fiilikset. Hatunnosto järjestäjille näin mahtavasta onnistumisesta heti kisan 1-vuotena. Kiitokset myös kaikille reitin varrelle talkoilleille, sain tosi paljon energiaa kannustuksestanne. Ensi vuonna ehdottomasti uudestaan!

Viimeinen kuva: Onevision.fi / Juha Saastamoinen

   






SHARE:

8 kommenttia

  1. Vastaukset
    1. Oli kyllä nimenomaan juuri sitä - iloista menoa 😊

      Poista
  2. Jes! Hienoa, että tuli flow ja kaikki meni nappiin :) Ai että, se on ihana tunne, muistan vielä ja kaipaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu 😊 Oli kyllä ihanaa saada onnistuminen. Jotenkin nautin tuosta kunnon ryystämisestä todella paljon 😀 Saavutat vielä tuon tunteen sinäkin 😊

      Poista
  3. Hihii, ihanaa! Juoksuflow. <3 Ps. Tunnistan tuon ilon helpoista baanoista joilla voi painella kovaa. T. kaikkea muuta kuin ketterä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli niiiiiin siistiä! Aloin melkein miettimään, että panostaisko jatkossa enemmän noihin. Olis kiva katsoa, mihin näitä etanakoipia pystyy kehittämään 😀
      Tuo ketteryyden puute on kyllä sellainen kompastuskivi (kirjaimellisesti) mulla. Välillä naurattaa, että onpa tullut laji valittua, kun ketteryys on nolla. 😀

      Poista
  4. Kuulostaa kyllä mahtavalta! Onnittelut huippusuorituksesta! :) Ja kohta mennään taas... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura 😊 Kohta tosiaan mennään. Pääsee nauttimaan hitaammasta vauhdista ja pidemmästä retkestä 😀

      Poista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig