Pohjallisnoteeraus

Eilen loppui kärsivällisyys, meni hermo ja katkesi kamelin selkä.

Aloitin tämän polkujuoksuharrastuksen noin kolme vuotta sitten, juoksuharrastuksen olin aloittanut jo vuosia aiemmin. Käytännössä koko tämän ajan olen tahinut erilaisten jalkaongelmien kanssa. On ollut penikkavaivaa, kantapäävaivaa, nilkkavaivaa, akillesvaivaa, polvivaivaa, nivusvaivaa, jalkapöytävaivaa ja ties mitä vaivaa. Olen ravannut fysioterapeuteilla, osteopaatilla, työterveyslääkäreillä ja ortopedilla. On tutkittu, hutkittu, magneettikuvattu ja hoidettu vaikka millä tavoin. Olen jumpannut, tehnyt toiminnallisia harjoituksia, vahvistanut tukilihaksia, tehnyt varvasjumppaa, harjannut hampaitani iltaisin yhdellä jalalla seisten, katsonut telkkaria tasapainolaudalla keikkuen, venytellyt, putkirullannut, hoitanut kylmällä ja kuumalla, pitänyt kompressiotrikoita, -sukkia ja säärystimiä, sivellyt kipukohtiin Mobilaattia, Voltarenia, arnikaa, Perskindolia ja ties mitä, kokeillut jopa homepaattisia pillereitä. Olen yrittänyt optimoida palautumista seuraamalla leposykkeitä, nukkumalla ja syömällä riittävästi. Olen käynyt säännöllisesti fyssarilla faskiakäsittelyssä, jalkoihin on vedetty kinesioteippauksia ja koipia on hoidettu ultralla. Olen googlettanut satoja artikkeleita, jumppaohjeita ja neuvoja rasitusvammojen hoitoon. Viime aikoina lähes joka ikinen lenkki on päättynyt siihen, että kotiin tullessani sidon kylmäpakkauksen säären tai polveen, jotta ennaltaehkäisen mahdollisia kipuja. Kaikki lenkit viimeisen puolen vuoden aikana olen juossut pienoinen pelko persuksissa, että koska alkaa taas joku paikka sattua niin paljon, että joudun telakalle. Vielä olen saanut juosta kivuitta, mutta vähän silleen hilkulla on menty.

Ja tämähän on ihan perseestä, kun jatkuvasti joutuu hieman himmailemaan. Kun motivaatiota ja innostusta olisi niin maan paljon, mutta missään vaiheessa ei oikein pääse täysillä treeniin kiinni, kun aina parin hyvän treeniviikon jälkeen alkaa tulla tuntemuksia, että paikat hajoaa. On todella turhauttavaa, kun koko ajan pitää hieman varoa ja säästellä. Ja vielä turhauttavampaa on koko ajan spekuloida ja selvittää, missä vika ja mitä voisin asialle tehdä. Olen varmaan kohta kävelevä tietosanakirja näiden juoksijan jalkavaivojen suhteen. Silti en ole löytänyt omiin vaivoihini mitään vedenpitäviä ratkaisuja. Tai no yhden - olla juoksematta.

Tällä hetkellä vaivaa oikean jalan sääri, ikuisuusvaiva, jonka kanssa olena tahinut enemmän ja vähemmän alusta asti. Alussa vaivasi penikka, nyt kipukohta on siirtynyt säären yläosaan ja säteilee ilmeisesti polven sisäsyrjältä. Vaiva ei vielä ole paha, mutta aiemmasta tiedän, että jos jatkan samaan tahtiin, kohta sattuu ja paljon. Tuoreessa muistissa on vielä se, kun aikanaan tilanne oli äitynyt todella pahaksi ja fysioterapeutti hieroi penikat auki. En välttämättä haluaisi kokea tuota enää uudelleen. Tuo nimittäin ei ollut mikään hellittelyhetki missään muodossa.

Säärivaivani taustalta löytyy oikean jalkani askellusvirhe, ylipronaatio, minkä johdosta askeltaessa nilkka kiertyy sisällepäin mikä taasen kuormittaa jalkaani säären sisäpuolelta ja nyt myös polven sisäpuolelta. Tuo ylipronaatio näkyy hyvin selvästi, kun juoksuani on videoitu. Sen verran paljon nilkka tilttaa sisäänpäin, että on suoranainen ihme, että olen selvinnyt näin pienellä kipuilulla.

Tässä kohtaa voisin palata siihen, mitä opin silloin, kun tuo vaiva ensimmäisen kerran minulle ilmaantui. Esim. Juoksija-Lehti kirjoittaa penikkavaivasta seuraavaa: 

"Sääriluun mediaaliseen kipusyndroomaan (penikkatauti) liittyy useasti virheellinen kuormitus, jonka taustalla on usein alaraajojen rakenteellinen tai toiminnallinen virheasento. Alaraajojen virheasennoista todennäköisesti yleisimmin hoidettu on ns. ylipronaatio. Sen korjaamista esimerkiksi asentoa korjaavilla tukipohjallisilla tai tuetuilla juoksukengillä suositaan sekä fysioterapian parissa että urheiluliikkeiden palvelutarjonnassa."

Ja edelleen

"Ylipronaatio ei välttämättä ole oireiden varsinainen aiheuttaja. Siksi juoksijan tekniikan ja kokonaisvaltaisen biomekaniikan arviointi on äärimmäisen tärkeää onnistuneen kuntoutuksen kannalta. Esimerkiksi lonkan alueen lihasten epätasapainoon ja heikkoon lihasvoimaan kiinnitetään aivan liian vähän huomiota. Alaraajojen virheasentojen tai virheellisen toiminnan selvittäminen perinpohjaisesti on erittäin tärkeää penikkataudin hoidossa. On liian yksinkertaista laittaa kipuilu yksin ylipronaation syyksi." *

Eli ylipronaatio ei yksin aiheuta mitään vaivaa, vaan taustalla piilee usein lihasepätasapainoa ja/tai -heikkoutta. Mitä enemmän asiaa opiskelin, sitä enemmän kävi selväksi, että ongelma korjaantuu tukilihasten vahvistamisella, liikkuvuuden parantamisella, riittävällä lihashuollolla ja riittävän maltillisella kilometrien lisäämisellä. Pohjallisilla vain laastaroitaisiin ongelmaa piloon hoitamatta varsinaista ongelman aiheuttajaa. Menkääpä vaikka lukemaan mitä tahansa juoksijoiden keskustelupalstaa. Tukipohjalliset tuntuvat olevan siellä kuin punainen vaate. Tuhoat jalkasi lopullisesti, jos pohjalliset sorrut ostamaan. Pohjalliset ovat laiskan ihmisen valinta ja lopulta vaiva kuitenkin palaa takaisin, todennäköisesti entistä pahempana. Olen aina ollut taipuvainen suosimaan luonnollista ja välttämään keinotekoista, joten pohjalliset menivät nou nou -listalle. Niistä ei tulisi ratkaisua meikäläisen ongelmiin. Niinpä jumppasin, vahvistin, venyttelin, rullasin, huolsin ja hoivasin koipiani vuosi toisensa jälkeen. Kunnes tuli eilinen. 

Eilen kesken googlettelusession meikäläisellä paloi käpy. Tuli sellainen fiilis, että nyt loppuu ideat ja kiinnostus yrittää hoitaa vaivaa kuntoon. Mä en enää jaksa googlettaa, spekuloida, minkä lihasryhmän heikkous on tällä kertaa vaivan taustalla, harjata hampaita syväkyykyssä, tehdä kahvitauolla varvasjumppaa, katsoa youtubesta juoksutekniikkavideoita ja analysoida koko ajan, mikä omassa juoksemisessa ja treenaamisessa on pielessä. En jaksa en. Ja niin katkesi kamelin selkä. Varasin siltä istumalta ajan fyssarille askelanalyysiin ja tukipohjallisten tekoon. Ehkä tuhoan tällä koipeni lopullisesti tai ehkä saan lopulta avun ja pääsen ihan vaan juoksemaan ilman tuota kaikkea spekuloimista ja turhaa oheissäätämistä. Jos joku haluaa kutsua minua laiskaksi, niin siitä vaan. Mä voisin vaihteeksi harjata hampaani vaikka ihan normaalisti kahdella jalalla seisten. Tuo nilkka kun ei näytä siitä (eikä mistäkään muustakaan) miksikään oikenevan.

Onko muilla kokemuksia pohjallisista? Mielipiteitä siitä miksi niitä ei pitäisi käyttää tai jopa kertomuksia siitä, miten ne ovat pelastaneet juoksun. Itse muodostan mielipiteeni vasta, kun olen saanut omani testiin. Lupaan jakaa rehelliset kokemukseni täälläkin. Katsotaan sitten meneekö tämä osastoon "kantapääopiston opit" kirjaimellisesti.

*Suora lainaus Juoksija-Lehti http://www.juoksija-lehti.fi/Harjoittelu/Terveys-ja-vammat/ArticleID/17