maanantai 20. marraskuuta 2017

Yö-Rogaining 2017


Olimme Sekopääjuoksijan kanssa mukana 10.11.2017 järjestetyssä Tampereen Yö-Rogaining tapahtumassa. Tämä oli meikäläisen ensikosketus lajiin, Sekopääjuoksija on sen sijaan osallistunut jo pariin kisaan aiemmin ja harrastaa (onneksi) myös suunnistusta. Meikäläisen suuntavaistolla ja kartanlukutaidolla kun oltaisiin varmaan vieläkin pusikoissa rypemässä. Tämän Rogaining-kokemuksen jälkeen tulinkin siihen lopputulokseen, että ehkäpä olisi vihdoin aika ottaa härkää sarvista ja perehtyä edes hieman tuohon suunnistukseenkin. Ihan jo pelkästään senkin takia, että onhan tuo rogaaminen nyt ihan älyttömän hauskaa puuhaa. Haluan mukaan toistenkin ja mieluiten niin, että voin muutakin kuin ainoastaan peesata.
Perjantaina työpäivän jälkeen pakkasimme kauhella kiireellä kisavarusteet ja eväät autoon ja lähdimme ajelemaan kohti Tamperetta. Sääennusteet olivat luvanneet kuivaa yötä ja muutaman asteen plussakeliä, joten emme olleet varautuneet vesisateeseen. Molempien kuoritakit jäivät autoon. Sealskinzin sukat tosin pakkasin juoksureppuun, mutta niitä en sitten lopulta ottanut käyttöön missään vaiheessa. Kisataktiikkana oli mennä pitämään hauskaa, syödä mahdollisimman paljon mahdollisimman epäterveellisiä eväitä ja lopettaa siinä vaiheessa, kun homma alkaa muuttumaan vähemmän hauskaksi. Itseäni kiinnosti myös kovasti ottaa selvää, miten oma kroppa ja pää kestävät väsymystä. Odotin mielenkiinnolla sitä, missä kohtaa alkaa silmä painaa huolella ja miten sen jälkeen eteneminen sujuu. Tällaisesta yö-valvomisesta liikuntasuorituksen lomassa kun minulla ei ole mitään aiempaa kokemusta. Sekopääjuoksija oli käynyt noutamassa kisaeväiksi Porilaisesta Pressan Pizzasta legendaariset fantasia kolmoset, jotka pakattiin juoksureppuihin mukaan. Muutenkin kisaeväät oli tällä kertaa valittu varsin rennolla kädellä. Karkkia, suklaata, pizzaa. Ei ollut messissä geelejä tai mietittynä minkään näköistä tankkaussuunnitelmaa. Syödään, kun on nälkä, juodaan kun on jano, lopetetaan, kun alkaa ketuttaa. Siinä yön suunnitelma pääpiirteissään.  

Kisapaikalle saavuttiin siinä vaiheessa, kun kartat oli laitettu jo jakoon ja Tamppi Areenan suuri liikuntasalin lattia täyttynyt reittiä suunnittelevista kisailijoista. Porukkaa oli niin paljon, että päädyimme lopulta kakkoskerroksen ryhmäliikuntasaliin, jonka lattia verhoutui nopeasti kartoista ja joukkueista epämukavissa köyryasennoissa. Rogainingissa ideana on siis se, että joukkue (2-5 henkeä) saa kaksi tuntia ennen starttia käteensä kartan sekä rastimääritteet ja tuon kahden tunnin aikana pitää laatia reittisuunnitelma. Etenemisjärjestyksen saa itse valita ja rasteja kiertää niin paljon kuin määräajassa (tässä tapauksessa 8 h) ehtii ja jaksaa. Karttaan merkityt rastit ovat eriarvoisia, joten osasta rasteja saa napsittua pisteitä huomattavasti enemmän kuin toisista. Maaliin saa tulla missä vaiheessa tahansa eli koko määräaikaa ei liikkeessä tarvitse olla. Eniten pisteitä kerännyt (ja tasatilanteessa nopeiten maaliin ehtinyt) joukkue voittaa.


Hyvä reittisuunnittelu on koko homman a ja o. Sen näki jo tuolla Tamppi Areenan lattialla, kun seurasi miten pieteetillä kokeneet rogaajat reittejään suunnittelivat. Monet olivat varanneet reittisuunnittelun nuppineuloja, lankaa ja kartan alle pohjan (esim. ilmoitustaulun), jota vasten nuppineulojen tökkiminen onnistuu. Me olimme varanneet mukaan kaiken muun, paitsi tuon pohjan. Niinpä nuppineulat ja lanka jäivät käyttämättä ja aloimme tehdä suunnitelmaa erilliselle paperille. Sekopääjuoksija teki reittisuunnitelmaa rastilta toiselle ja meikä kirjasi rastit numeroineen järjestyksessä ylös. Lopuksi piirsimme suunnitelman karttaan viivalla ja merkkasimme vielä myös rastimääritelistaan jokaisen rastin järjestysnumeron suunnitelmassamme. Ajatuksena oli liikkua pääasiassa maastorasteilla ja palata lähelle kisakeskusta ja kiertää city-rasteja vasta lopussa, kun väsymys alkaa jo painaa. Muutamaan kertaan jumpattiin suunnitelmaa ees taas ja vaihdettiin reittiä. Hommaan käytettiin kokonaisuudessaan noin puolitoista tuntia. Moni jatkoi suunnitteluaan ihan viime minuuteille asti. Tuo kaksi tuntia ei todellakaan ole paljon, jos suunnitelman tekee oikein huolella. Me vedimme koko homman läpi hyvin rennolla kädellä ja suunnittelimme lähinnä mahdollisimman helpon reitin lyhyillä rastiväleillä. Lopulta suunnitelmassamme oli yhteensä 24 rastia. Matkaksi koko rypistykselle mittasimme/arvioimme tulevan hieman yli 30 kilometriä.

Starttipaikalle taisimme lopulta saapua vasta noin minuuttia ennen starttia, kun huomasin viime tingassa, etten ollut muistanut täyttää juomapullojani ollenkaan. Siinä sitten juostiin auton ja Tamppi Areenan väliä hippulat vinkuen ja lopulta lähtöön. Matkaan päästiin siis hyvin nopeasti. Ehdittiin ihmettelemään vain, että täällähän sataa ja sitten lähdettiin liikeelle. Pyöräsarjan joukkueet olivat lähteneet matkaan viisi minuttia tossusarjalaisia ennen ja lamppupäisiä pyöräilijöitä vilahteli edestä ja takaa ohitse. Ensimmäisellä rastilla oli pienoinen ruuhka ja varsinaista rastin löytämisen riemua ei vielä noilla ensimmäisillä pisteillä ehtinyt tulla, kun porukkaa parveili paikalla niin paljon, ettei hirveästi ollut epäilystä, missä kohtaa rasti sijaitsee. Rastit leimasimme kännykällä QR-koodilukijalla, mikä toimi osaltamme moitteettomasti. Meikäläisen osaksi lankesi rastimääritteiden lukeminen, Sekopääjuoksija hoisi suunnistuksen ja hyvä niin koska emme pummanneet kertaakaan.

Vesikuurojen lisäksi reitti oli tiepätkiä lukuun ottamatta monelta osin mutalillua tai muuten vain märkää pohjaa. Ensimmäiset puljut tulikin otettua taas perinteiseen tyyliin ihan reitin alkupätkällä, kun etsittiin ojanylityspaikkaa ja oikaistiin jonkun kosteikon kautta. Eipä tämä menoa silti haitannut. Sallut pumppasivat veden nopsaan pois ja jotenkin tuntuu siltä, että nihkein jaloin eteneminen on jo muodostunut enemmän normitilaksi kuin kuivin jaloin matkan taittaminen. Vettä saatiin niskaan välillä ihan huolella ja Sekopääjuoksijan Berghausin juoksutoppis imi sadetta sisäänsä antaumuksella. Itselläni oli astetta parempi asuvalinta ja Odlon hiihtotakki ei kastunut läpimäräksi asti. Onneksi molemmilla oli alla merinovillaa ja kylmä ei päässyt yllättämään, kuin hetkeksi evästauon jälkeen.

Kisan alku tuntui etenevän rastilta toiselle nopsaan tahtiin. Tai oikeastaan koko kisa eteni viimeistä tuntia lukuunottamatta. Tuollainen etapilta toiselle liikkuminen tuntui jotenkin lyhentävän juostavaa matkaa ja kilsoja kertyi plakkariin ihan huomaamatta. Tavallaan sitä kertynyttä kilsamäärää ei oikein edes noteerannut. Oli vain hauska päästä juoksemaan lamppu päässä metsäpoluille ja -teille. Vähän tuntui siltä, että pääsin jotenkin lähemmäs sitä todellista liikkumisen riemua tuolla. Hommassa ei ollut mitään pakotettua. Eikä oikein myöskään mitään tuntua siitä, että oltaisiin mukana jossakin kilpailussa. Siellä metsässä rypiessä, kun ei ollut mitään tietoa siitä, kuinka hyviä tai huonoja muut kisailijat suhteessa meihin olivat. Oli helppoa olla aloittelijanakin mukana.

Välillä poluilla oli melkoista ruuhkaa, kun pyöräilijat ja juoksijat yrittivät edetä samaa väylää pitkin. Lakin nosto pyöräilijöille. Minusta ei olisi etenemään senttiäkään tuollaisessa maastossa pimeässä. Melkoisia tasapainotaitureita pyöriensä kanssa siellä kivikoissa ja juurakoissa. Ensimmäisestä kahdeksasta rastista 6 oli maastorasteja. Saatiin kerättyä pisteet rasteilta ilman suurempia hakemisia ja 12 km jälkeen mentiin kisapirtin kämppäkahvilaan taukoilemaan. Tuossa kohtaa oltiin oltu liikenteessä 2,5 tuntia. Hain kupilliset kahvia ja kaivettiin fantasia kolmoset repusta esiin. Palanpainikkeeksi vedettiin puolikas Fazerin sinisestä ja koska oli alkanut viluttamaan, jälkkäriksi hain vielä toiset kupilliset kahvia. Vähän kyllä mietitytti, että mitäköhän vatsa moisista mätöistä tykkää ja kuinkakohan monella pitstopilla homma tästä eteenpäin jatkuisi.
Tauon jälkeen olin aivan umpijäässä. Noin kovaa vilua en muista aikoihin tunteneeni ja hetken jo huolestutti, että mitenköhän homma jatkuu, kun lämmin ei tuntunut tulevan päälle sitten millään. Aikamme hölkättyämme kroppa alkoi onneksi jälkeen lämpenemään ja matka jatkui energisenä eteenpäin. Pizza ja kahvi oli ollut hyvä veto tuossa vaiheessa ja noilla eväin pärjättiinkin ihan loppuun asti. Eikä ollut mitään vatsaongelmiakaan. Muutaman kerran syötiin matkan aikana vähän salmiakkia ja suklaata ja minkäänmoista energiavajetta ei tullut, vaikka sen enempää emme tankanneetkaan. Aikamoista kamaa tuo fantasia kolmonen näköjään.

Yöstä jäi käteen pelkästään hyviä fiiliksiä. Välillä oli melkein epätodellinen olo rymytä pitkin täysin outoja mestoja keskellä yötä. Vähän kuin olisi ollut jossain rinnakkaistodellisuudessa. Metsässä sammalkin näytti otsalampun valossa neonvihreältä, enkä voinut lopettaa tuon värin ihmettelemistä. Kaupungissa ei tuntunut liikkuvan ketään muita, kuin meitä valopäitä. Hervantajärven rannalta rastia hakiessamme tosin taisimme keskeyttää joidenkin pahaa aavistamattomien lemmenleikit. Tai mistä minä tiedän, mitä siellä puuhasteltiin, mutta jotenkin ne huurteiset autonlasit eivät jättäneet paljoa arvailujen varaan. Onhan siinä saattanut ketuttaa, kun kesken kiihkeimpien hetkien ovat tajunneet treffipaikkansa valinnan tuona iltana hieman epäonnistuneen. Puskista sinkoilevat valopäät eivät meinaan varmaankaan ainakaan lisänneet romantiikkaa tuonne ahtaaseen lemmenpesään.


Etukäteen olin ajatellut, että viimeistään kolmen aikaan alkaa varmasti armoton väsymys. Kumma kyllä tuo väsymys iski oikeastaan vasta neljän jälkeen, eikä ollenkaan niin megalomaanisena kuin olin kuvitellut. Enemmänkin alkoi kroppaa väsyttää kuin että olisi unettanut. Loppumatkalle tuli jonkun verran asfalttipätkiä ja niitä edetessä alaselkä ja ongelmapolvi alkoivat jo vähän heittää vastalauseitaan. Puoli viiden aikaan aloin olla jo niin hiljaista matkaseuraa, että Sekopääjuoksija taisi ymmärtää yskän ja totesi, että jätetään osa suunnitelmassa olleista rasteista käymättä ja juostaan kahden seuraavan rastin jälkeen maaliin. En pistänyt vastaan. Kello läheni aamu viittä ja osaltani hyvä meininki alkoi olla loppumassa. Niinpä etukäteen sovitun kisataktiikan mukaisesti päätettiin taputella homma siihen. Viimeinen rasti ja suunta kohti Tamppi areenaa. Lämmin suihku ja autossa odottava toinen laatikollinen fantasia kolmosta alkoivat tuntua jo varsin houkuttelevilta. Maalirasti leimattiin ajassa 6:50:53. Rasteja kertyi lopulta yhteensä 22, joista pisteitä plakkariin saatiin 107. Alkuperäisessä suunnitelmassamme rasteja oli 24 kpl, joten vain 2 jäi lopulta käymättä. Reittisuunnitelmaa noudatettiin tuota loppua lukuunottamatta melkein prikuulleen.
Kisan jälkeen Tamppi areenan lämmin suihku tuntui melko taivaalliselta. Kisailijoille olisi ollut paikanpäällä tarjolla myös buffetaamiainen, mutta tuo jäi testaamatta, kun päätimme lähteä saman tien ajamaan kohti Poria. Fantasia kolmosta naamaan ja menoksi. Voin kertoa, että kotimatka oli melkoisen pitkä. Pysähdyimme matkan aikana ainakin kolme kertaa tienvarteen nukkumaan, kun väsymys oli niin armoton. Kotona oma sänky ei ikinä ole tuntunut niin hyvältä. Sinne oli yöllisen seikkailun jälkeen ihan parasta nukahtaa.

-----------------------------------------------------------------------
Yö-Rogaa voin kisana suositella ihan kenelle tahansa. Tapahtuma on hyvin järjestetty ja tunnelma huikea. Mukaan voi lähteä leppoisasti retkeilymeiningillä vaikka kävellen. Yöllä kisaaminen luo hommaan oman mausteensa. Oli hauska päästä testailemaan omia rajojaan tästäkin näkökulmasta. Ehdottomasti osallistumme toistenkin.

















SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig